Muiden silmin: Masentuneesta läskistä kauniiksi & onnelliseksi onnistujaksi

Millainen minä olen? Joskus se ajatus on hieman hukassa itsellä, mutta eikös se aina mene niin. Nyt annankin puheenvuoron muille ihmisille. Heille ketkä ovat minut ihan kasvotusten nähneet. Heille ketkä ovat menneinä vuosina olleet hyvinkin läheisiä minulle. Vanhoille ystäville.

2014? Menossa juhlimaan, kuten aina.

Viime viikonloppuna olin pienellä reissulla kotipaikkakunnallani ja siellä tapasin paljon vanhoja tuttuja. Toki heidän kanssaan keskustelu lähtee lähes aina minun laihtumiseen ja uuteen elämään. Ymmärrän sen hyvin ja kyllähän minä voin siitä keskustella. Lisäksi minua moikataan nykyään hyvin innostuneella ilmeellä sekä tuijotetaan kauan ennenkuin avataan se suu. Ihmiset ihmettelevät paljon sitä miten näytän niin erilaiselle.                                                                                                                                                                                           

 Aina joskus saa hyvinkin mieleenpainuvia kommentteja. Jokainen reissu minkä teen vanhoille seuduille sisältää aina näitä keskusteluja sukulaisten, vanhojen tuttujen tai lähes tuntemattomien kanssa. Kesän alusta muistan keskusteluja joissa ihmeteltiin mitä enään teen porukassa jossa vaan ryypätään? Tai ihmiset tulivat sanomaan minulle, että lukevat blogiani ja ovat saaneet siitä ajatuksia ja tsemppiä omaan elämään. 

Humalassa Himoksella

Jos muistellaan vähän vanhoja aikoja niin ei kukaan mies minulle koskaan sanonut, että olen kaunis. Ei kukaan koskaan pyytänyt tanssimaan. Monet (etenkin miehet) näkivät minussa vain kiloni. Toisaalta ymmärrän sen kyllä. On jotenkin todella outoa miten painonpudotus tekee minusta muiden silmissä jotenkin paremman? Aina (joskus harvoin kun käyn) baarissa satelee kehuja, iskuyrityksiä tai pyydetään tanssimaan. Kyllähän se omalla tavallaan on mukavaa, mutta sitten pää kääntää sen yhteen lauseeseen: 

"En kelvannut ennen."

Viime viikonloppuna jouduin taas näihin tilanteisiin. Minua pyydettiin tanssimaan, miehet jutteli enemmän kuin naiset, koittivat iskeä sekä kehuja sateli sieltä ja täältä. Niinkuin sanoin aikaisemmin niin hyvältä tavallaan tuntuu ja hymyssäsuin kiitin kehuista. Mutta sitten oli sellainen olo, että nytkö minä kelpaan? Nyt minut kehtaa viedä tanssimaan? 

No ihmiset ovat ulkonäkökeskeisiä ja toiset pinnallisempia kuin toiset. Kyllä minäkin varmasti olen jossain määrin. Tai no eikö kaikki ole? Silti suututtaa se, että näin pienempänä minä vasta kelpaan vaikka ihmisenä sama olenkin. Vai oliko kyse vain siitä, että tämä tapahtui baarissa ja tavoitteena ehkä mahdollisesti vain yhden illan huvi? No en usko sillä on näitä kokemuksia ihan selväpäisistäkin keille ulkonäköni on ollut sitten kuitenkin liikaa. Toisia treffejä ei ole näkynyt ja petetyksikin tulin, ja tiedän että painoni ollut syynä.

Tämän näköisenä olin viihteellä viime viikonloppuna

Viime viikonloppuna baarissa sain paljon katseita, kehuja, kommentteja. Jotkut näistä jää hyvin mieleen joko sanojen tai kertojan takia:

Ensimmäisenä eräs mies jonka kanssa olimme aikoinaan hyvinkin läheisiä, mutta nykyään moikataan ehkä muutamat  kerrat vuodessa. Hän katsoi minua pitkään baarissa, kysyin miksi tuijottaa ja vastaus oli: " En mä voi enään ees katsoa sua. Oot niin kaunis." ja jatkoi matkaa. Tässä tapauksessa kommentin sanoja oli ehkä enemmän yllätys kuin itse kommentti. 

Toisena vanha tuttu, hyvä ystävä aikoinaan, kertoi kuinka ennen minun silmistäni näkyi masentuneisuus, mutta nykyään sieltä näkyy onni. Olen kuullut tämän ennenkin. Luulin aina ystäväporukassa näyttäväni hyvinkin onnelliselta, mutta ehkä en ollutkaan sitä? Lisäksi tämä sama mies kertoi hyvän pointin joka koskettaa jokaista:

"Krista sä oot tarttunut tilaisuuteen muuttaa omaa elämääsi. Jokaisella on se tilaisuus, mutta kovin moni ei käytä sitä." Jos rehellisiä ollaan niin olen samaa mieltä. 

Jos jotain positiivista hakee niin ainahan ne kehut on kivoja ja suunta on oikea. En tiennytkään miten muut ihmiset ajattelevat minusta. En uskonut näyttäväni masentuneelta enkä olisi koskaan uskonut, että tietyt henkilöt pitävät minua kauniina. Olen jo sisäistänyt vähän sitä itse, että pitäisin itseäni kauniina, mutta että muutkin? Rehellisesti voin sanoa, että hyvältä se tuntuu vaikkakin takaraivossa jyskyttää ajatus, että ennen en kelvannut ja olin sitten kauhean ruma. On todella outoa, että ihmiset ja vielä miehet pitävät minua ehkä jo hyvännäköisenä? Kuulostaa varmaan todella pinnalliselta, mutta nyt kun teen töitä itseni eteen niin kyllä muidenkin kaikki kehut motivoi. Vaikka eipä niillä miesten kehuilla enään niin ole väliä, kun en mukaan lähde kuitenkaan. Onneksi joku näki kilojeni alle.

Näinkö muut näkevät minut? No varmasti ainakin osa.