Koska olen lihava...

Ensinnäkin kiitos taas kaikille lukijoille, kommentoijille <3 Viime postaus sai liki 10 000 katselukertaa sekä paljon huomiota sosiaalisessa mediassa. Se ei ole tärekintä, mutta palkitsevaa joten KIITOS!

Pohdi tätä. Voisiko joku asia olla toisin?

Seuraavaksi hieman asiaa menneisyydestäni. Sellaista asiaa mikä ei ehkä muille tule näkyviin. Ajatuksia minun omasta päästäni.

Olemme lähdössä Linnanmäelle perheen kesken. Tänä vuonna olen siitä jopa innoissani! Ajatus tähän postaukseen lähtikin siitä, kun äitini kanssa muistelimme viime Linnanmäen reissua kesällä 2014. Olin silloin varmaan isoimmillani ja rehellisesti sanottuna hermostutti olla huvipuistossa. Äitinkin muistaa kuinka jonottaessamme laitteeseen pohdin ääneen: "Entä jos minä en mahdukkaan enään tuohon? Onko vähän noloa jos laitteenohjaaja sanoo, etten pääse kokoni takia laitteeseen." Siltä tuntuisi oikea häpeä. Niin ei kuitenkaan käynyt, mutta lähellä oli. 

Tämä muisto herätti paljon ajatuksia ja päätinkin tuoda ne esiin. Mihin kaikkeen ylipaino on minun elämässäni vaikuttanut? Mitä en ole voinut tehdä tai uskaltanut tehdä ylipainoni takia? Mihin kaikkeen ylipainoni on ollut syynä? Nyt tarkastelen asioiden negatiivista puolta.

Ansaitset kaiken mitä elämällä on sinulle tarjota <3

En mahdu huvipuistolaitteeseen...

En mahdu tähän tuoliin... 

En saa koskaan poikaystävää..

En tule koskaan raskaaksi...

En kehtaa pitää esitelmää luokan edessä...

En kehtaa mennä baarissa laulamaan karaokea (vaikka haluaisin)...

En saa sellaista huomiota pojilta.. 

Kukaan ei halua minua...

En kehtaa käyttää mekkoa...

En kehtaa käyttää bikineitä...

En halua mennä uimahalliin...

En halua mennä rannalle...

En halua tanssia baarissa...

Ihmiset nauravat minulle...

Hikoilen liikaa...

Olen ällöttävä... 

Olen epäseksikäs...

En ole tyytyväinen itseeni...

En halua harrastaa seksiä valot päällä...

En halua kenenkään näkevän minua alasti... 

En jaksa urheilla... 

En jaksa leikkiä muiden lasten kanssa...

En halua mennä pelaamaan muiden nuorten kanssa jalkapalloa...

En halua tanssia yläasteen tansseissa...

En halua tanssia vanhojentansseja...

En saisi sinne edes paria...

En ole hyvännäköinen...

En saavuta elämässäni mitään...

En saa hyvää työpaikkaa...

Kukaan ei ota minua tosissaan...

Kaikilla on oikeus mollata minua... 

En uskalla tuoda itseäni esille...

Ruoka on ystäväni...

En uskalla aloittaa tanssia (vaikka haluaisin)...

En uskalla pyytää ketään treffeille...

En halua osallistua koulun liikuntatunneille...

Häpeän itseäni... 

Minua koulukiusataan...

Saan lääkäreiltä paljon huonoja uutisia...

Ihmiset tuijottavat minua...

En löydä kivoja vaatteita...

En löydä tavallisesta kaupasta halvalla vaatteita...

Ihmiset olettavat automaattisesti minun olevan laiska syömäri...

Kuolen nopeammin kuin muut...

En jaksa kävellä rappusia hengästymättä...

En jaksa juosta sadetta karkuun...

En saa helposti uusia kavereita...

Tulevaisuudellani ei ole merkitystä...

En uskalla unelmoida mistään paremmasta...

... koska olen lihava. 

Listaa voisi jatkaa varmasti vaikka kuinka kauan. Haluan sanoa, että edelleen olen ylipainoinen, mutta painoni ei todellakaan vaikuta varmaan mihinkään ylläolevaan tai ainakaan samallalailla kuin ennen! Nyt uskallan rohkeasti tehdä asioita ja osaan hyväksyä itseni joten en ajattele niin negatiivisesti enään. Muistutan, että nämä olivat minun omia mietteitä eivätkä edes kaikki millään tavalla totta enkä pue sanoja muiden suuhun. Näin minä silloin joskus mietin 15-19 -vuotiaana (nyt 21) ja tässäkin huomaan kuinka isoin työ täytyy tehdä oman itsensä kanssa. 

Sinä itse olet itsesi pahin vihollinen tai pelastaja.

- Krista

2014 Linnanmäen reissulta (muutama kuukausi ennen muutosten alkua)  ja 2016 Viron reissulta.