Used to be fat...

123 kiloa. Niin paljon painoin vielä vuosi sitten. En edes tiedä onko toi korkein luku missä olen käynyt. Haluan tässä ensimmäisessä postauksessa kertoa teille itsestäni, entisestä minusta. 

Pari vuotta sitten täytin 18-vuotta. Olin lukiossa ja minulla oli paljon ystäviä, joista olen vielä tänäkin päivänä todella iloinen. Poikaystäviä minulla ei ollut, varmastikkin osa syy minun painossani. Olen aina ollut isokokoinen. Ala-asteelta asti olen saanut kuulla siitä, mutta ylä-asteella se paheni. Sain haukkuja lähes joka päivä. No painoinhan sillon jo varmaan 90 kiloa. Onneksi en sentään kokenut sitä yksinäisyyttä, niinkuin monet muut lihavuudesta kiusatut. Suuri kiitos ystävilleni, jotka ehkä lukevatkin tätä. Vaikka tuntemattomien haukut sattuivat, en antanut sen sen enempää haitata. Joitakin kommentteja muistan vieläkin: "Miten toi voi enään ees liikkua?" "Ruma" "Miten se mahtuu penkille istumaan" "Voisin seurustella sun kanssa jos olisit laihempi" Kyllä noi sattui. Kaikesta huolimatta minulla meni hyvin ja olin tyytyväinen elämääni. 

Lukio alkoi vuonna 2011 ja tätä mukaan myös alamäkeni. (Nyt vasta tajuan, että olin silloin aivan pohjalla.) Aloin käyttämään alkoholia tuolloin. Elämään ei paljon muuta kuulunutkaan. Luulin silti olevani onnellinen. Kun lukiota oli kulunut noin kaksi vuotta, minä masennuin. Makasin yksin sängyssäni, en käynyt koulua, mikään ei kiinnostanut, kiukkusin ja huusin perheelleni ja jos lähdin ulos menin juomaan. Elämäni kului pitkään sängyssä ja baareissa. Kilojakin oli tässä vaiheessa kertynyt paljon. Poltin tupakkaa ja söin todella epäterveellisesti. Juotujen kalorien lisäksi söin pääasiassa vain karkkia, sipsiä ja todella raskaita ja epäterveellisiä ruokia. Nukuin päivät ja valvoin yöt joten ruokailutkin oli miten sattui ja koskaan ei varmaan lautasella ollut mitään terveellistä. En ymmärrä miksi en huomannut silloin tilanteeni olevani niin paha.

 Kun täytin 18-vuotta asiat hieman muuttui. Aloin käymään koulussa, näin enemmän ihmisiä. Siltikin elämäni pääasia oli juhliminen. Kaikki viikonloput meni baareissa ja muuta elämää ei oikein ollut. Luulin, että no nyt minä elän elämääni. Annoin asioiden mennä pitkään näin. Sitten tapasin erään miehen, joka oli iso virhe. Siitä ei jäänyt käteen kuin huono itsetunto ja masennusta.Se oli viimeinen pisara. Sain häneltä kaikenlaisia haukkuja mitä muistan vieläkin ja hän petti minua luultavasti painoni takia. Olin ruma, todella lihava ja epäseksikäs kaikkine läskeineni. Tottahan se varmaan oli, mutta silti se satutti. En tiennyt mitä tehdä elämälläni. Mikään ei tuntunut luistavan ja inhosin itseäni tai siis niitä läskejä, Toinen minä pyysi pahaan oloon lisää herkkuja ja toinen taas halusi näyttää arvostelijoille mistä minut on tehty. Olin aivan hukassa, mutta sen tiesin, että miehet saa luvan jäädä pitkäksi aikaa. 

Muutaman vuoden aikana paino oli noussut sen 30 kiloa. En halunnut koskaan käydä katsomassa sitä lukemaa joten en tiedä kuinka paljon se on korkeimmillaan ollut. Silti vaikka peilistä katsoi todella lihava tyttö, en tehnyt mitään ja näin itseni kauniina. Olin kai ainoa. Painon myötä sain selville myös useita terveysriskejä. Kaikenlaiset arvot kuten verenpaine ja kolesteroli olivat koholla ja minulle sanottiin, että kohta saan alkaa syömään verenpaine- sekä diapeteslääkkeitä. Hieman jo aloin huolestua, silti en muuttanut itseäni. Enkö todella arvostanut itseäni silloin vai enkö halunnut myöntää sitä huonoa tilaa missä olin? 

Lukio aikani oli ehkä huonoimpia hetkiä elämässäni. Silloin en sitä ymmärtänyt, mutta nyt sen tajuan. En ymmärrä kuinka kukaan voi olla niin tyhmä, että ei tee itselleen jotain. Enkä voi ymmärtää sitä kuinka alkoholista voi tulla niin mukaansa tempaava asia. Olin silloin niin elämän haluton ja onneton. Onneksi minulla silti oli ihana perhe ja ystävät ympärillä, joten minun ei tarvinnut olla yksin.