...now in skinnyjeans

88,7kiloa. Siinä ollaan nyt oltu. Muutamana päivänä on nyt tullu syötyä sopimattomasti joten tällä hetkellä paino hieman korkeammalla.

Mutta kuitenkin painoa vaa'an mukaan lähtenyt yli 30kiloa. Oikeasti se läskin määrä lähentelee jo 40kiloa, koska oon saanut hyvin lihasta tilalle. En oo koskaan ottanu tätä liian vakavasti. Mulla ei oo ollu kauheeta nälänhätää, ei hirveitä tuskaitkutreenejä ja loppupeleissä tää on ollu aika köykästä hommaa. Tai ainakin niin musta nyt tuntuu, kun tätä kirjoitan. Joskus on kyllä tuntunut aika pahalle. Mutta tärkein on se missä ollaan nyt ja mihin ei tulla koskaan palaamaan.

Uhrauksiahan tää homma pääasiassa on. Sä joudut luopumaan kaikesta mitä ennen rakastit yli kaiken ja ottamaan tilalle jotain mitä et voinut sietää. Tai mulla ainakin meni näin. Rakastin ruokaa. Kaikki missä puolet oli rasvaa tai sokeria tai molempia niin oli taivaallista. Oi mikä ihanuus kermapasta ja suklaalevy jälkkäriks! Ei noi kasvikset napannut yhtään, hyi. Lisäks en tykännyt liikkua yhtään. Sitten yhtäkkiä piti alkaa käymään salilla ja lenkillä. Muistan ensimmäiset treenit, kun mies koitti opettaa oisko ollut kyykkäämään. Aloin itkeä. Se häpeä omasta kehosta, niistä läskeistä ja millaiseen kuntoon on itsensä päästänyt. Mua ahdisti. Tuntui, että jokainen muu salilla olija katsoi mitä tää läski tekee. No jotenkin pääsin sen yli. Nykyään tykkään katsoa itseäni salin peileistä eikä mua ahdista yhtään olla muiden "nähtävillä". Liekö peilitkin vääristää vai näytänkö oikeasti aika hyvälle. Ainakin siihen nähden mitä silloin joskus. 

Mulla ei koskaan ollu mielessä laihduttaminen. Tai no oli, mutta en vaan jaksanut aloittaa, olen todella laiska :D sitten tapasin miehen. Jukka tuli kuvioihin viime syksynä. Hän harrastaa kehonrakennusta ja omaa täten hyvän pohjan terveellisille elämäntavoille. Olin ensin epävarma, että tuleekohan tästä nyt mitään ku oon tämmöi läskilöllerö. Tutustuttiin kuitenkin ja juttu eteni aika nopeasti. Hänen kanssa kun alkoi viettää aikaa jäi tupakointi, alkoholin käyttö sekä herkut. Hänen luonaan oltiin paljon enemmän joten syötiin säännöllisesti ja terveellisempää ruokaa. Enään ei ruokiin laitettu kunnon kermaa eikä leffailtoina syöty sipsiä ja karkkeja. Mun päivärytmikin muuttui sellaiseksi, kun se ihmisellä kuuluisikin olla. Muutoksen huomas jo kuukaudessa. Painoo oli pudonnut, vaikka en ollut edes vielä laihiksella ja mä itse ihmisenä muutuin. En ollut aina väsynyt ja kiukkuinen. Parissa kuukaudessa lähti reilu 10kiloa :) 

Vuosi 2015. Olin lähes koko ajan Jukalla. Aloin käymään salilla ja hän koitti opettaa mulle kaikenlaisia juttuja. Nyt voi ehkä sanoa, että aloin oikeesti laihduttamaan. Se parantunut ulkomuoto ja hyvä mieli kannusti jatkamaan. Kun tottui salilla käymiseen, kaikki oli uutta ja usein tekikin mieli kokeilla. En juuri koskaan mennyt/mene nytkään salille ihan väkisin. Toki joinain päivinä kiinnostaa enemmän ja toisina vähemmän. Oli alussa hieno fiilis, kun oppi tekemään joitain liikkeitä ja Jukka kannusti hyvin. Se oli lisäksi kivaa yhteistä tekemistä. Jukka käy kuitenkin viisi kertaa viikossa salilla ja usein minä olin mukana ja näin on vieläkin. Yhä enemmän aloin myös syömään terveellisemmin. Lisää kasviksia ja pienempiä annoksia. Kaupassa alettiin katsomaan, että mitäs kaikkea ne ruuat pitääkään sisällään. Se oli kyllä silmiä avaavaa ja yllätyin kuinka epäterveellisiä monet ruuat oli. Esimerkiksi luulin aina, että voihan sitä nyt mitä vaan lihaa syödä et ei se ole epäterveellistä, mutta höpsis :D tarkkaan katotaan rasva ja proteiinimäärät ja kovin moni liha ei kauppakärryyn päädy. Nykyään muistaa aika hyvin ulkoa mitä eri ruuat sisältää ja mitäs sitä oikeen voi suuhun laittaa. Suuri muutos oli, kun jouduin vaihtamaan maidon veteen. Join sitä niin paljon. No se oli kuitenkin varmaan ihan hyvä päätös. Koko ajan paino putosi ja alku keväästä odotin malttamattomana milloin pääsen kaksi numeroiseen lukuun. No sekin päivä koitti ja olin kyllä aika onnellinen :) kesällä paino ollut siinä 95kilossa ja silloin tuli vähän lipsuttua. Pitää kuitenkin välillä nauttia elämästä ja kunhan paino ei nouse. 

Paino nyt siis siinä 90kilon hujakoilla. Tyytyväinen olen, mutta 80kiloa olisi tavoitteena vuoden loppuun :) En ota siitä enään suurta stressiä. Olen pudottanut kuitenkin jo niin paljon painoa, että olen kaikinpuolin tyytyväinen. Olo on hyvä, näytän paremmalle ja olen oikeastikkin terve. Jatkossa vältellään hiilareita, sokereita ja rasvoja, mutta syödän silti ihan kunnolla ruokaa ja usein. En halua nähdä nälkää, mutta katson tarkkaan mitä suuhun laitan. Eli monipuolista ja terveellistä ruokaa ja pieniä välipaloja jotta voi syödä 2-3tunnin välein. Yritetään myös treenata mahdollisimman paljon ja kasvattaa lihasta. 

Ja mitään ihmeellistyksiä en ole tehnyt. Pari lyhyttä kuuria olen kokeillut, mutta ei ne kannata. Ihmiset usein ihmettelee miksi syön niin tarkasti ja välttelen tiettyjä juttuja. Vedän kuulemma yli tän homman, itselle ei saisi olla niin ankara ja onko tää nyt kivaa elää näin? Joo olen tarkka, mutta se on vain hyvä asia. Minusta jokaisen pitäisi ottaa tarkkailuun omat elämäntavat ja parantaa edes yhtä niistä. Ja olen ankara, jotta saavutan tavoitteeni tai pysyn ainakin siinä mitä olen jo tehnyt. Aikomukseni ei ole lihota enään koskaan, saada sairauksia ylipainon/epäterveellisten elämöntapojen takia saatika luopua elinvuosistani jotta saan syödä suklaata. Ja ei, aina ei ole kivaa elää näin, mutta tähän tottuu. Huonoja päiviä on ehkä yksi kuukaudessa ja sitten se taas on ohi. Olen myös kuullut paljon sitä, että "voihan sitä nyt välillä" mutta oikeesti, kun ei vaan voi. Meillä Jukan kans on usein ennalta sovitut päivät jolloin "herkutellaan" ja muuten katsotaan tarkkaan mitä syödään. Välillä toki sattuu lipahduksia ja niistä ei saa olla liian ankara itselleen. Mutta pitää myös osata olla ankara. Laihdutuksesta ei tuu mitään jos ei pysty sanomaan ei. Sen verran pitää olla tahdonvoimaa ja halua oppia asioita. Tässä hommassa pitää kuitenkin ottaa selvää niin monista asioista, oppia niistä ja tehdä asioita niiden mukaan. Joskus on todella hankalaa. Olen mäkin itkenyt, huutanut, kiukutellut ja ollut masentunut. Aina ei vaan huvita ja tekee mieli suklaata :D mutta periksi ei saa antaa. Jotta saa tehtyä muutoksen, joka kestää, pitää olla vähän lujuutta ja motivaatiota. Pienillä muutoksilla kohti parempaa huomista. Yksin se on vaikeaa, mutta onneksi mulla on ollut tukea joka ikinen päivä. 

Matka se on pienikin matka. Jokaisella meistä on varmasti omat haasteet ja päämäärät. Jostain se on vain aloitettava. Vaikka mulla laihdutus on loppusuoralla, mun elämä on vastaa alussa. Nythän mä vasta olen voimissani ja tää homma jatkuu läpi elämän. Tiedän todellakin, että on vaikeeta ottaa itseään niskasta kiinni, mutta se kannattaa. Olise sitten yksi pieni asia niin tee se, jos sillä saat paremman elämän. 

Minä ainakin olen nyt onnellinen :)